/ Lahden Pysäköinti jatkaa Moovy-linjalla

Lahden Pysäköinti jatkaa Moovy-linjalla

Finnpark ja Moovy laajentavat toimintaansa Lahden kaupungissa.

P-Hansa, Lahti. Kuva: Lahden Pysäköinti/Vesa Lappi.

Finnparkin Suomessa kehittämän ja ylläpitämän Moovy-pysäköintipalvelun uusin kohde Lahdessa on kaupungin keskustassa sijaitseva P-Hansa-pysäköintitalo.

Lahden Pysäköinti oy on tehnyt yhteistyötä Finnparkin kanssa jo vanhan pysäköintijärjestelmänsä kanssa, ja viime kesänä valmistuneessa P-Kartanossa valinta kohdistui myös Moovyyn.

”Yhteistyö on meillä perinteisesti sujunut hyvin, apua saa aina nopeasti, kun tarvitsee”, Lahden Pysäköinti oy:n toimitusjohtaja Eeva Jauro sanoo.  

”Moovy-järjestelmän käyttö on vaivatonta, ja asiakkaamme ovatkin kehuneet P-Kartanon käyttökokemusta: on helppo ajaa sisään ja ulos sekä maksaa ilman eri toimenpiteitä.”

P-Hansan remontin ensimmäinen osa on valmis

P-Hansan vuoden mittainen peruskorjaus saavuttaa puolenvälin virstanpylvään perjantaina 1.12. Ylin kerros aukeaa remontin jäljiltä uudistettuna, ja samalla alin kerros suljetaan samanlaisen puolen vuoden remontin ajaksi.

Peruskorjauksessa koko pysäköintilaitos uudistetaan perinpohjaisesti. Autoilijan silmään nyt avautuvassa yläkerroksessa erottuvat esimerkiksi uusittu valaistus, maalatut pinnat ja uusitut pysäköintiruudut. Samoin sähköautojen latauspisteet on laitettu uusiksi. Yhteistyökumppanina on toiminut Plugit Finland.

P-Hansan pysäköinninhallinta tehdään 1.12. alkaen Moovylla, jolloin samalla vanha järjestelmä poistuu käytöstä.

P-Hansa, Lahti. Kuva: Lahden Pysäköinti/Vesa Lappi.

P-Hansa on lipukkeeton ja puomiton

Pysäköintilaitoksesta tulee lipukkeeton ja puomiton.

Lyhytaikaisen pysäköinnin voi maksaa joko Moovy-sovelluksella, ParkMan-sovelluksella tai yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla maksuautomaatilla. Pysäköinnin voi myös maksaa jälkikäteen netissä osoitteessa www.moovy.fi/maksa 48 tunnin kuluessa ulosajosta.

Sopimuspysäköinti edellyttää Moovy-sovelluksen lataamista, sillä vanhat sopimuspysäköintikortit eivät enää toimi uudessa järjestelmässä. Ks. lisätietoja.

Hotelli Scandic Lahti Cityn asiakkaat pysäköivät yhä P-Hansassa.

P-Hansa, perustiedot

  • Yhteensä 540 autopaikkaa (n. 250 paikkaa käytössä kesään asti, loput sitten kun alatason peruskorjaus valmistuu).
  • Sähköautoille 10 kpl 22 kW AC latureita, 2 kpl 100kW DC latureita (neljä autoa voi ladata yhtä aikaa)
  • Kaksi pysäköintitasoa (alataso pois käytöstä kesään 2024 asti, kunnes peruskorjaus valmistuu)
  • Sisäänajokorkeus: 2.1 m

Avoinna: 24/7.

Moovy on Lahdessa käytössä jo esimerkiksi Kauppakeskus Triossa, Kauppakeskus Sykkeessä, Ranta-Kartanon P-Kartano-pysäköintilaitoksessa ja Lahden kadunvarsipysäköinnissä.

Miten Moovy toimii? Lue lisää!

Finnparkille on myönnetty Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. Finnparkin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Moovy-pysäköintisovellukselle oikeuden käyttää Avainlippuamerkiksi suomalaisesta työstä. Moovy on täysin kotimainen palvelukokonaisuus, jota kehitetään suomalaisin asiantuntijaresurssein.

Tilaa Moovy-uutiskirje

Tilaa Moovy-uutiskirje, niin pysyt kartalla mm. uusista Moovy-kohteista.

car

Pysäköi Moovylla, lataa sovellus.

App Store link google-play-badge Google Play link