/ Lahti on Moovyn uusin aluevaltaus

Lahti on Moovyn uusin aluevaltaus

Suomalainen pysäköintisovellus Moovy on nyt käytössä myös Päijät-Hämeen keskuskaupungissa Lahdessa. Pysäköinti hoituu Kauppakeskus Sykkeessä digitaalisella Moovy-palvelulla alkaen maanantaina 11. toukokuuta.

”Helppokäyttöisyys oli Moovyn valinnassa meille avaintekijä. Halusimme uudenaikaisen pysäköintijärjestelmän”, Osuuskauppa Hämeenmaan ryhmäpäällikkö Ville Kivinen sanoo. Moovyn kautta Syke pystyy hallinnoimaan myös kuukausipysäköintiään.

Syke sijaitsee Kauppakadulla, kilometrin päässä Lahden torilta. Moovy on ainoa mobiilisovellus, joka toimii Kauppakeskus Sykkeessä. Pysäköintihallissa on myös kaksi maksupistettä, joissa voi halutessaan käyttää maksukorttia, mutta käteinen ei enää toimi.

Ensimmäiset kaksi tuntia pysäköimistä Sykkeessä ovat maksuttomia. Kolmas tunti maksaa euron, ja siitä eteenpäin hinta on kaksi euroa tunnilta. Vuorokauden maksimiveloitus on 15 euroa. Moovyn veloitus on 0,49 euroa pysäköintitapahtumalta, mutta Sykkeessä sitä ei veloiteta kahden ensimmäisen tunnin osalta.

Moovyn tavoitteena on lähitulevaisuudessa levitä myös Lahden muihin pysäköintikohteisiin.

Lataa Moovy App Storesta tai Google Playsta, ja sinulla on yksi matkahuoli vähemmän.

Moovy on korona-aikaan hygieeninen valinta

Helppo ja nopea digitaalinen Moovy sopii erityisen hyvin pysäköintiin korona-aikaan. Sovelluksen lataaminen ja käyttö ei vaadi kontaktia muihin ihmisiin tai laitteisiin. Vanhan ajan lipukkeita, käteistä tai automaattien näpyttelyä ei tarvita. Pysäköintisovelluksen käyttö hallissa perustuu auton rekisterinumeron tunnistamiseen.

Moovy ladataan ensiksi älypuhelimeen. Sovellukseen kirjaudutaan asiakkaaksi puhelinnumerolla. Sen jälkeen lisätään vielä auton tai autojen rekisteritunnukset sekä maksukorttitiedot.

Lue lisää Moovysta: näin se toimii.

Ajettaessa pysäköintitaloon kamera tunnistaa auton rekisteritunnuksen, nostaa puomin automaattisesti ja pysäköinti käynnistyy. Kun auton ajaa ulos, puomi aukeaa taas ilman eri toimenpiteitä ja pysäköinti päättyy. Sovellus näyttää reaaliaikaisesti pysäköintiajan ja veloittaa maksut jälkikäteen antamaltasi maksukortilta. Moovyn myötä asiakkaan ei enää tarvitse tehdä erillisiä maksutoimenpiteitä pysäköinnin yhteydessä.

Moovy toimii Lahden lisäksi nykyään Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Seinäjoella, Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa ja Kangasalla.

Lataa Moovy App Storesta tai Google Playsta, ja sinulla on yksi matkahuoli vähemmän.

Tilaa Moovy-uutiskirje

Tilaa Moovy-uutiskirje, niin pysyt kartalla mm. uusista Moovy-kohteista.