/ Saunaravintola Kuuma ja Tullin Sauna vahvistavat Tampereen saunabuumia

Saunaravintola Kuuma ja Tullin Sauna vahvistavat Tampereen saunabuumia

Uusia yleisiä saunoja, tai pikemminkin monipuolisia elämyskeitaita, avataan Tampereella nyt kovaa tahtia. Huhtikuun alussa aloitti Tullin Sauna Tampere-talon naapurissa, ja kesäkuussa on Laukontorin saunapaviljongin eli Saunaravintola Kuuman ensimmäisten löylyjen aika Tampereen paraatipaikalla Ratinan suvannon äärellä.

Saunaravintola Kuuman ravintolapuolella tulee olemaan reilut 500 asiakaspaikkaa, joista hieman yli sata on sisätiloissa ja loput suurella yläterassilla ja hieman pienemmällä alaterassilla. Ulkoterassien pinta-ala on yhteensä 727 neliömetriä.

Ympärivuotiseen käyttöön suunnitellussa paviljonkirakennuksessa on kaksi saunaa, joissa löylyistä voi nauttia 20 saunojaa kerrallaan. Saunoista pääsee pulahtamaan Ratinan suvannossa olevaan uima-alueeseen vaivattomasti. Uima-aluetta ympäröi 10 x 13 metrin mittainen laituri.

Mökkisaunomista keskellä kaupunkia

Joka päivä aamusta iltaan auki oleva Tullin Sauna on saanut asiakkailta erittäin positiivisen vastaanoton, kertoo Tullin Saunan markkinoinnista vastaava Juuso Virkki. Saunojille on tarjolla kaksi sähkökiukailla varustettua kelohonkasaunaa, jotka ovat veistetty ja rakennettu satavuotiaasta kelopelkasta.

Tullin Saunan konsepti rakentuu Virkin mukaan ravintolan, saunojen ja kokoustilojen joustavasta yhdistämisestä sekä helppokäyttöisyydestä, rentoudesta ja erinomaisesta palvelusta. Virkki painottaa myös saunaelämyksen ainutkertaisuutta ja kehuu Tullin Saunan tarjoavan uniikkia mökkisaunomista keskellä urbaania Tamperetta.

Moovyn avulla helposti saunomaan ydinkeskustaan

Uuden Moovy-pysäköintipalvelun avulla voit sujahtaa autolla ydinkeskustaan saunomaan ilman, että joudut pyörimään korttelirallia parkkipaikkaa hakiessasi. Kun käytät Moovya pysäköintihalliin mennessäsi, ajat vain halliin sisään ja sieltä ulos ja puomi nousee automaattisen rekisterinumeron tunnistamisen perusteella. Koko prosessi puomin luona kestää 1-2 sekuntia.

Laukontorin saunapaviljongin eli Saunaravintola Kuuman läheltä löytyvät P-Koskikeskus, P-Ratina ja P-Hämeenpuisto. Aivan Tullin Saunan vieressä ovat P-Tampere-talo ja P-Tullintori.

Moovyn avulla voit liikkua ja käyttää keskustan palveluita juuri niin sujuvasti kuin modernissa kaupunkielämässä kuuluukin.

Lue tästä lisää mullistavasta Moovy-palvelusta!

Lataa Moovy App Storesta tai Google Playsta ja nauti pysäköinnin helppoudesta! 

Tampere on maailman saunapääkaupunki

Tampereen yleisten saunojen kulttuuri sai 21.5. virallisen tunnustuksen, kun Tampere julistettiin maailman saunapääkaupungiksi Suomen Saunaseuran ja International Sauna Associationin toimesta. Titteliä perusteltiin sillä, että Tampereen seudulla on Suomen eniten yleisiä saunoja ja saunat ovat korkeatasoisia.

Tullin Saunan Juuso Virkin mukaan yksi keskeinen syy yleisten saunojen kasvavaan kysyntään on se, että etenkin kaupunkimiljöössä yksin kotona saunomista ei pidetä enää niin mukavana asiana kuin aiemmin. Ihmiset hakevat yhä enemmän elämyksiä, ja saunomisessa korostuvat ennen kaikkea sen tarjoamat sosiaaliset puolet ja yhteisöllisyys. Lähellä sijaitseva korkeatasoinen yleinen sauna antaa tähän oivan mahdollisuuden.

Yleisradio on listannut uutisessaan Tampereen seudun yleiset saunat:

Rajaportin sauna Pispalassa

Rauhaniemen Kansankylpylä

Kaupinojan sauna

Kaukajärven uimala

Suomensaaren sauna Lielahdessa

Tohlopin lämmittelysauna

Suolijärven sauna Hervannassa

Koskentien sauna Kalevassa

Tullin Sauna

Niihaman lenkkisauna

Tulossa: Saunaravintola Kuuma Laukontorilla

Viikinsaaren sauna

Alisniemen sauna Nokialla

Halkoniemen sauna Nokialla

Lempoisten uimala Lempäälässä

Rantalan sauna Lempäälässä

Reipin sauna Pirkkalassa

Räikän sauna Ylöjärvellä

Peltomäen sauna Ylöjärvellä

Veittijärven sauna Ylöjärvellä

Vesaniemen sauna Kangasalla

Lue tästä koko Ylen juttu.

 

Lataa Moovy App Storesta tai Google Playsta ja nauti pysäköinnin helppoudesta! 

Tilaa Moovy-uutiskirje

Tilaa Moovy-uutiskirje, niin pysyt kartalla mm. uusista Moovy-kohteista.