Suomessa kehitetty Moovy-pysäköintisovellus on jo pitkään ollut käytössä ympäri Suomea. Nyt se tekee ison aluevaltauksen Helsingissä, kun Moovylla voi maksaa pysäköinnin myös Helsingin kadunvarsipysäköinnissä.

Helsingin katupysäköinti on Finnparkin operatiivisen johtajan Tami Koivuniemen mukaan ollut Moovylle korkeimman prioriteetin kohde.

”Tämä on Finnparkille todella merkittävä avaus. Helsingin kadunvarsipysäköinti on erittäin tärkeä osa Moovyn kohde- ja käyttäjäverkoston laajentamista”, Koivuniemi sanoo tyytyväisenä.

Moovy on täysin kotimainen palvelukokonaisuus, jota kehitetään suomalaisin asiantuntijaresurssein. Palvelu toimii sekä pysäköintihalleissa että kadunvarsilla. Moovy-pysäköintisovelluksen kehittäneellä ja sitä ylläpitävällä Finnpark oy:llä on toimipisteet Tampereella ja Helsingissä.

Moovy on jo vanhastaan käytössä Helsingissä Triplan kauppakeskuksessa, Pasilan pysäköintihalleissa ja P-Töölö-hallissa. Muualla Suomessa Moovy toimii muun muassa Tampereella, Kuopiossa, Jyväskylässä, Lahdessa, Mikkelissä, Seinäjoella, Hämeenlinnassa ja Lappeenrannassa. Moovy on käytössä myös monilla Finavian lentoasemien pysäköintialueilla ja VR:n asemakaupunkien yhteydessä.

Mitä Moovy maksaa

Kuten muidenkin pysäköintisovellusten kohdalla, itse parkkimaksu on sama kaikille. Helsingin kaupungin ykkösvyöhykkeellä yksi tunti maksaa neljä euroa ja kakkosvyöhykkeellä kaksi euroa maksutavasta riippumatta.

Mitä tulee eri pysäköintisovellusten käyttämisen maksuperusteisiin, Moovyssa ei ole pysäköintimaksuun sidottua maksuprosenttia vaan kiinteä veloitus per pysäköintitapahtuma: 0,49 €. Mitä suuremmaksi itse pysäköintisumma kasvaa, sitä korkeampi olisi esimerkiksi prosenttipohjainen maksu, jota Moovyssa ei ole. Moovyn veloituksessa on pysäköintitapahtumien lukumäärästä riippumatta katto 4,95 € kuukaudessa. Se tulee täyteen, kun on pysäköinyt 10 kertaa kalenterikuukauden aikana.

Moovyssa ei ole automaattista kuukausikohtaista pohjaveloitusta. Jos et käytä, et maksa.

Näin Moovy toimii

Moovy on digitaalinen pysäköintipalvelu, johon voi kirjautua hetkessä puhelimellaan: tarvitaan puhelinnumero, maksukortin tiedot ja auton rekisteritunnus. Palvelu toimii kertamaksulla, ja siinä on kuukausikohtainen maksimiveloitus, joka tekee siitä pysäköintisovellusten joukossa edullisen vaihtoehdon.

Kadunvarsilla puhelin paikantaa autoilijan sijainnin, jota voi tarvittaessa itse säätää. Autoilija valitsee pysäköinnin keston, jota voi itse muokata myöhemmin. Lähtiessä autoilija lopettaa pysäköinnin.

Moovy-halleissa autoilijan täytyy vain ajaa sisään ja ulos, puomit nousevat automaattisesti, eikä pysäköinnin takia tarvitse tehdä mitään ylimääräistä.

Maksut hoituvat ja näkyvät puhelimessa, ja tiedot pysäköinnistä saa puhelimen lisäksi halutessaan sähköpostiinsa.

Helsingin kaupungin auditointi läpikäyty

Helsingin kaupunki on suorittanut auditoinnin, jossa käytiin läpi hallinnolliset, tietoturva- ja tietosuoja-, taloudelliset sekä palvelulliset edellytykset toimia markkinoilla.

Ympäristöystävällisyyttä ei ole unohdettu, sillä Helsingin kaupunki myöntää vähäpäästöisille ajoneuvoille ja täyssähkökäyttöisille ajoneuvoille 50 prosentin alennuksen pysäköintimaksuista kadunvarsipaikoilla maksuvyöhykkeillä 1 ja 2.

Lue lisää Moovysta! http://www.moovy.fi/tuki

Lisätietoja: Finnpark oy / Tami Koivuniemi / tami.koivuniemi@finnpark.fi, +358 40 832 8323.