Moovy on mobiilisovellus, jonka ansiosta pysäköinti onnistuu helposti ja nopeasti yhtä hyvin kaduilla pysäköidessä kuin pysäköintihalleissakin. Sovellus hoitaa laskutuksen kännykän kautta. Halleissa puomi nousee automaattisesti rekisteritunnuksen perusteella sekä saapuessa että poistuessa ja kaduilla kuljettajan tarvitsee vain pyyhkäistä puhelintaan. Lipukkeet ja käteismaksut jäävät vähitellen historiaan.

Tämä on tietenkin autoilijalle nykyaikaa ja helpottaa arkista liikkumista, kun liput, laput, kolikot ja niiden metsästäminen taskun pohjilta vähitellen poistuvat. Mutta oletko koskaan ajatellut, miten tällaisilla digitaalisilla palveluilla voidaan palvella ympäristöä vähentämällä erilaisen paperijätteen ja fyysisten laitteiden määrää?

Lataa Moovy App Storesta tai Google Playsta, ja sinulla on yksi huoli vähemmän!

Esimerkiksi käy hyvin Moovy-palvelun kehittänyt tamperelainen Finnpark. Moovy on ollut autoilijoiden käytössä maaliskuusta 2018 asti. Ensimmäisen toimintavuoden aikana Moovyn myötä säästyi yli 100 000 kartonkista pysäköintilipuketta.

Tämä on siis vain yksi esimerkki yhden pysäköintioperaattorin toiminnasta. Moovy-palvelu on levinnyt ripeästi Tampereelta Kuopioon, Jyväskylään, Helsinkiin ja esimerkiksi lentoasemille. Kasvu jatkuu, mutta digitaalisen pysäköintipalvelun ympäristöedut eivät rajoitu vain lipukkeiden vähenemiseen.

Pysäköintihalleissa käytettävien laitteiden määrä vähenee. Laitteilla tarkoitetaan esimerkiksi maksuautomaatteja tai sisään- ja ulosajon yhteydessä olevia lippuautomaatteja. Kun laitteet vähenevät, samalla vähenevät niiden kuluvat osat ja vilkkaimmillaan jopa päivittäiset huoltokäynnit.

Digitalisaatio vaikuttaa tässä asiassa myös niinkin arkiseen velvollisuuteen kuin lattialle tai maahan heitettyjen lipukkeiden päivittäiseen siivoamiseen.

Tampereella P-Asema on ensimmäinen pysäköintitalo, jossa ei enää käy käteinen raha, vaan maksaminen hoituu joko Moovy-sovelluksella tai pankki- tai luottokortilla.

Lataa Moovy App Storesta tai Google Playsta, ja sinulla on yksi huoli vähemmän!

Lue myös: Moovy – säästä pysäköinnissä sekä luontoa että hermojasi